sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Huh hellettä!

Kiitos kaikille tuhannesti kommenteista! Etenkin mukava huomata ettei ole yksin tämän yksinolo -ongelman kanssa.

No mutta oli taas mukavat ajat mökillä. Siellä tuli myös huomattua, että Oliver alkaa kitistä perään vain jos Zedi aloittaa. Siispä pitää nyt keksiä kuinka saisi vanhemman koiran käyttäytymään rauhallisemmin yksin jäädessään. Etenkin kun ensi kuussa on muutto uuteen kämppään ja ihan uudelle paikkakunnalle. Mutta edetään askel kerrallaan. Onhan siinä sitten koko kesä aikaa, ennen kun poikia pitää alkaa jättää oikeasti yksin koulupäivien ajaksi. Hiljalleen harjoitellaan. Eiköhän me ihan hyvä loppu tulos saada?
Huomenna Oliverilla on edessä seuraavat rokotukset ja Zedikin menee lääkäriin iho-ongelmien vuoksi. Onneksi sai järjestettyä niin, että molemmat pääsevät samaan aikaan. Säästyypä omistajalta se vaiva, että pitäisi useasti ravata.

Mökillä tosiaan vietettiin näitä helteisiä päiviä. Pikku miehet pääsivät vähän mettällekin katselemaan millaista siellä on. Ainakin Oliver tykkäsi rämpiä pusikoissa ja repiä risuja kitusiinsa. Sisällä ei oikein haluttu olla ja silloinkin poika vetäytyi kaikkein aurinkoisimmalle paikalle. Tänään piti päätä kastella kun oli niin kuuma aurinko ja pikku mies ihan väkisin halusi auringossa maata.

Ihan perus loppu viikko mökillä. Eipä siitä paljoa kirjoittamista ole.
Loppuun laitankin muutaman kuvan meidän reissusta.


Oliver & Tami


Metsänpoika


Zedi hoiti talon vahtimis puolen


Hyvin luikku Oliver & Tami mutustavat mielellään samaa keppiä

Vähän tylsä postaus, mutta ehkä tässä vielä jotain mielenkiintoista saadaan aikaiseksi kirjoittaa lähi päivinä. :)

1 kommentti:

  1. Ihanan leppoisia kuvia, juuri sellaisia kuin helteestä pitääkin saaada! :)

    VastaaPoista