Tänään olen paljon miettinyt itseäni ja koiraani Oliveria. Miettinyt paljon asioita, jotka nyt ovat kovasti esillä ja yrittänyt keksiä järkeviä selityksiä ilmiöille. Kaikessa on trendinsä -myös koiran kouluttamisessa. Silloin kun meille tuli ensimmäinen koirani Rasmus oli hyvin tavallista kieltää koiraa "koskemalla". Juteltuani monien iäkkäimpien ihmisten kanssa olen huomannut monenlaisia eriänäväisyyksiä nykyisessä ja vanhassa kasvatuksessa. Isoisäni kanssa olemme käyneet vääntöä siitä onko oikein näpäyttää koiraa, tai työntää sen kuono pissalammikkoon samalla retuuttaen niskasta. Emme koskaan pääse yhteisymmärrykseen asiasta. On monia koirien omistajia joidenka kanssa en viitsi aloittaa riitaa. Koirat ovat kuin lapsia meille koiraihmisille. Niiden kasvattaminen tai siihen puuttuminen on usealle henkilökohtainen loukkaus.
Kovasti puhutaan siitä että sinä ole laumasi johtaja. Uskon itse tähän johtaja -politiikkaan, mutta mitä se johtajuus sitten on? Itse näen asian niin että olet määrätietoinen ja johdonmukainen. Se mikä on kerran kiellettyä on aina kiellettyä. Hyvä johtaja ei myöskään vie koiraa tilanteisiin mitkä ovat sille kiusallisia ja vaikeita. Tai ainakin pyrkii välttämään tahallista kiusaa. Joskus on toki tilanteita jolloin pitää lähteä koiran mukavuusalueelta, mutta niin se on ihmisilläkin. Koirat ovat kuitenkin sitkeää sakkia ja toipuvat kyllä esim. eläinlääkärin rokotuksista nopeasti. Itse pyörittelin tänään kovin ajatusta olenko minä hyvä omistaja koiralleni? Olenko tarpeeksi johdonmukainen ja määrätietoinen? Saako koira minusta turvaa tarpeeksi? Meillä ei koskaan lyödä koiraa, eikä sen päätä työnnetä pissalammikkoon, meillä ei huudeta koiralle pää punaisena raivosta, meillä on tietyt säännöt. Kyllä minä kiellän koiraani. Se on sellainen ä-ä ääni mitä Victoria Stilwell on ohjelmassaan käyttänyt. Kiellän jos Oliver meinaa mennä pöydälle, roskapussiin tai ottaa jotain mitä ei saisi. Hyvin on viesti mennyt perille.
Silti törmään usein niihin, jotka pitävät koiraa ns. pumpulissa. Kieltäminen on paha asia. On totta ettei koira voi ymmärtää samalla tavalla kieltoa kuin ihminen. Kannatan sitä että koiralle keksitään jokin vaihtoehtoinen sallittu tekeminen kielletyn sijalle. Siltikin minusta on hyvä, että koira ymmärtää kieltoäänen ja jättää tekemisen siihen.
Ja siihen malliin miten törmään näihin kieltokielteisiin törmään näihin niskasta kiinni ja selälleen tyyppisiin kouluttajiin. Myönnän että joskus olen omalle koiralleni näin tehnyt, kadun sitä kovin, sillä olen oppinut pienen ikäni aikana paljonkin koirista uutta. Ei se tee sinusta hyvää "johtajaa" että paiskot koiraa pitkin pietareita niskasta, huudat sille ja läpsit kuonolle. Miltä tämä itsestä tuntuisi, kun joku vierastakieltä puhuva tulisi ja alkaisi läpsiä, heittäisi selälleen ja karjuisi sillä vieraalla kielellä asioita...? Itse menisin ainakin hämilleni. Koira osaa lukea ihmistä paremmin kuin moni ihminen koiraa, mutta ei koirakaan kaikkea pysty lukemaan.
Minusta on hyvä että todella on rajoja ja rakkautta. Pohdiskelin tätäkin mikä on koiralle: rakkautta. Omalle koiralleni ne ovat ainakin ruuat, satunnaiset namit, rapsutus hetket, sylissä makaaminen, se että joku lässyttää ja silittelee. Se kun saa olla oman ihmisen kanssa. Joskus on hyvä pysähtyä olemaan vain koiransa kanssa. Vain koiraa varten. On toki lenkki hetket ja mahdolliset harkat niitä hetkiä, mutta se että pysähtyy paikoilleen. Sulkee telkkarin ja tietokoneen. Pistää puhelimen äänettömälle ja vain on koiransa kanssa. Leikkii, rapsuttaa, silittää, halii ja hellii. Opettaa uusia juttuja ja on koiran kanssa innoissaan. Koira ei kuitenkaan ymmärrä vietätkö hänen kanssaan kaksi minuuttia vai kaksi tuntia. Koira ei mittaa ajallisesti meidän antamaa rakkautta. Koira elää hetkessä: tässä ja nyt.
Se mitä sinä olet valmis antamaan koirallesi on sinun päätettävissä. Koira antaa sinulle aina kaikkensa, se ei mieti miltä se näyttää innostuessaan leikkimään kanssasi. Koira ei mieti että nyt meni 200 euron maljakko rikki temmeltäessä. Koira ei mieti että nyt jää hyvä sarja katsomatta. Koira ei mieti että mitä jos sinua ei huomenna olekaan.
Oma koira on paras koira. Oli se sitten minkänäköinen/oloinen/kuuloinen tahansa.
Itse ainakin pyrin olemaan koirani arvoinen. Toivon, että onnistun siinä joskus.
Harmittaa kovin kun olin lenkillä, enkä saanut kaikkia ajatuksia koottua tähän postaukseen. Tämä voi olla myös vähän sekava johtuen ajatuksen vilkkaasta juoksusta.
Nyt minä kuitenkin sammutan koneen, pistän puhelimen äänettömälle ja lähden olemaan koirani kanssa!
torstai 20. lokakuuta 2011
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Muutto lähestyy
Hei taas "pitkästä" aikaa. Huoleni siitä onko koirani kipeä ovat haihtuneet. Tarkkailin Oliveria muutamia päiviä. Pissaamiset ja muut jäivät taas, joten se oli jokin vaihe nuoren mäyriksen elämässä. Paljonhan tässä on stressaavia tilanteita ollut, jotka vaikuttavat varmasti koiraan.
Muutto todellakin lähestyy. Ensi lauantaina asumme jo toisessa kodissa, mikä jännittää jokaista osaltaan. Oliver on päässyt jo uudessa kodissa käymään. Haistellut ja tutkinut tyhjän asunnon valmiiksi. Olemme myös aloittaneet Serene-Um lääkityksen kokeiluna muuttostressin ehkäisyyn ja koirapelon helpottamiseen. Ja tuotteesta on ollut apua. Ollaan viikko sitä syöty. Muuttostressiin en vielä kyllä tiedä, mutta koirapelossa ainakin hieman auttanut. Ei mene enää niin hysteeriseksi, jollei ole pitkään ärsykkeen alaisena.
Käytiin myös vanhemmillani viime viikonloppuna. Nähtiin Zedi pitkästä aikaa. Perjantai oli yhtä tappelua ja non-stop murinaa. Lauantaina pojat olivat jo ihan normaalisti ja pystyttiin jättämään heidät keskenään kotiin. Huomattiin myös, että murinat ja tappelut tulevat silloin kun MINÄ olen paikalla. Molemmat on niin mustasukkaisia tai jotain. Koirat oli ihan rauhallisesti esim. äitini kanssa, mutta kun minä tulin niin huomiota ei voitu jakaa.
Zedi on myös turvonnut kamalasti kortisonin vuoksi. Surullista. Onneksi äitini on nyt löytäynyt uuden lääkkeen, jossa on sama vaikuttava aine ilman kortisonia. On viemässä lääkäriin, että saataisiin se resepti kouraan. Samoin pyysin heitä viemään Zedin silmätarkastukseen kun tuntui ettei koira kunnolla näe. Hyvähän nuo on tarkistaa. Meidän omalääkäri Kotkassa tosin on äitiyslomalla, enkä itse pidä sijaisesta ollenkaan niin pitäisi joku toinen lääkäri keksiä sieltä suunnilta.
Tämmöistä siis taas meille. Seuraavaksi kertoilen miten on lähtenyt elämä rullaamaan uudessa kodissa.
Muutto todellakin lähestyy. Ensi lauantaina asumme jo toisessa kodissa, mikä jännittää jokaista osaltaan. Oliver on päässyt jo uudessa kodissa käymään. Haistellut ja tutkinut tyhjän asunnon valmiiksi. Olemme myös aloittaneet Serene-Um lääkityksen kokeiluna muuttostressin ehkäisyyn ja koirapelon helpottamiseen. Ja tuotteesta on ollut apua. Ollaan viikko sitä syöty. Muuttostressiin en vielä kyllä tiedä, mutta koirapelossa ainakin hieman auttanut. Ei mene enää niin hysteeriseksi, jollei ole pitkään ärsykkeen alaisena.
Käytiin myös vanhemmillani viime viikonloppuna. Nähtiin Zedi pitkästä aikaa. Perjantai oli yhtä tappelua ja non-stop murinaa. Lauantaina pojat olivat jo ihan normaalisti ja pystyttiin jättämään heidät keskenään kotiin. Huomattiin myös, että murinat ja tappelut tulevat silloin kun MINÄ olen paikalla. Molemmat on niin mustasukkaisia tai jotain. Koirat oli ihan rauhallisesti esim. äitini kanssa, mutta kun minä tulin niin huomiota ei voitu jakaa.
Zedi on myös turvonnut kamalasti kortisonin vuoksi. Surullista. Onneksi äitini on nyt löytäynyt uuden lääkkeen, jossa on sama vaikuttava aine ilman kortisonia. On viemässä lääkäriin, että saataisiin se resepti kouraan. Samoin pyysin heitä viemään Zedin silmätarkastukseen kun tuntui ettei koira kunnolla näe. Hyvähän nuo on tarkistaa. Meidän omalääkäri Kotkassa tosin on äitiyslomalla, enkä itse pidä sijaisesta ollenkaan niin pitäisi joku toinen lääkäri keksiä sieltä suunnilta.
Tämmöistä siis taas meille. Seuraavaksi kertoilen miten on lähtenyt elämä rullaamaan uudessa kodissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)