perjantai 12. helmikuuta 2010

Aika kuluu kuin siivillä.

Pitkästä aikaa tulen taas päivittelemään blogia, vaikkei minulla mitään varsinaista asiaa olekaan. Aika tuntuu kuluvan todella nopeasti. En meinaa pysyä edes perässä. Viime päivät ovat muistuttaneet hirveästi siitä, että Rasmusta ei enää ole, mutta samalla siitä että pian talossa touhuaa pieni mäyräkoira vauva. Pennut täyttävät maanantaina 3vk, mutta tuntuu kuin vasta muutama päivä sitten olisi lukenut kasvattajalta tulleen viestin. Ensi viikolla otankin yhteyttä kasvattajaan ja kyselen koska voisimme mennä pentuja katsomaan. Hassua miten jännitys ja stressi ovat kokonaan kadonneet sen jälkeen kun sain tiedon pentujen syntymästä.

Aika menee todella nopeasti. Ulkonakin on lauhtunut pakkaset hyvin, joten Zedin kanssa päästään ihan lenkeille. Kohtahan on kevät ja meillä pieni pentu.
Sitä odotellessa. :)