sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Kuulumisia & kaverikuvia

Aika kuluu ja Oliver senkuin kasvaa. Pitkä tauko ollut kirjoittamisessa kun ei tässä oikein kummempia ole tapahtunut ja sitten taas on tapahtunut ihan hirveästi. Yksi asia on vieläkin, että kamera on tehnyt totaali katoamistempun... Harmittaa.
Vanhalla rämällä yritän sitten kuvia näpsiä.
Me muutettiin toiselle paikkakunnalle tämän kuun alussa ja hyvin ovat pojat paikkaan sopeutuneet. Eivät itke kun yksin jättää. Edistystä.
Hampaat tuo on nyt vaihtanut ja ensimmäisiin näyttelyihinkin sain aikaiseksi ilmottautua. Poika sai myös uuden kevythäkin. Reilusti isomman kuin edeltäjänsä, joka testamentattiin sitten Zedille. Nykyisen mittoja en enää muista, mutta kyllä sinne kaksi mäyräkoiraa mahtuisi ihan kepeästi. :)

Kesää meillä vietellään lähinnä nukkuen, kun on liian kuuma touhuamiseen ja uimamahdollisuudet heikot. Ensi viikolla mökille, joten uimassakin tullaan käymään enempi.


Oliver 5½kk


Uusi koti


Zedi & Oliver


Oliver & Masi


Oliver & Konsta (kuva on otettu keväällä)