tiistai 1. kesäkuuta 2010

Oliverin ensimmäinen koulupäivä

Niin se aika menee. Eilen oltiin ottamassa rabies rokotus ja tänään suunnattiin sitten ensimmäiseen koirakouluun. Ystäväni ja hänen pk. mäyräkoiran pentu Tami olivat myös mukana. Alkuun Oliver haukkui kaikki. Lopulta siis ihan kaikki. Onneksi kuitenkin rauhoittui ja pisti lopulta maaten.
Aluksi katsottiin vähän miten tulee toimeen ihmisten ja koirien kanssa. Meillä meni moitteettomasti. Tai ihmisistä tuo nyt tykkää ja muille koirille ei sitten enää haukuttu.

Seuraavaksi harjoiteltiin katsekontaktia. Me päästiin vähän helpommalla kun tuo tapittaa silmiin jo valmiiksi. Lisättiin vain käsky ja palkka.
Perusasento oli sitten toinen juttu. Kyllä nätisti kiepsahdettiin jalan viereen, mutta jäätiin seisomaan. Tuo on tottunut saamaan namin aina seiso -käskystä, joten nyt oli vähän vierasta pistää se pylly maahan.
Lopulta saatiin pari ihan ok suoristusta. Olen kyllä todella tyytyväinen sillä tuo oli eka kerta.
Lopussa vielä otettiin lyhyt "seiso" harjoitus. Muutaman toiston Oliver enää jaksoi, kunnes oli liian väsynyt. En siis enää halunnut vaatia Oliverilta mitään suoritusta ettei se tunnu inhottavalta.
Sitten luokse tulon kautta kotiin.

Oli kyllä todella mukavat harjoitukset ja meitä ihan alkajia ei ollut kuin 4, joten saatiin hyvin oppejakin. Niin yksilönä kuin ryhmässä.
Heti meidän selän takana meni vähän "tasokkaammat" koirat. Oli ilo katsella ja ajatella ehkä vielä meidänkin Oliver...
Kunhan nyt tehdään läksyt hyvin!

Torstaina meillä olisi ensimmäiset näyttelyharkat. Hieman jännittää.
Pitäisi jostain näyttely hihna käydä ostamassa, mutta näin alkuun menen Zedin omalla.
En halua pitää kiirettä ja ostaa jotain "huonoa" hihnaa vaan ihan ajalla ja harkinnalla. Tulee olemaan kuitenkin pitkän ajan investointi ettei ihan mitä vain kelpuutakkaan ;)

Isohan tuosta alkaa tulla. Painoa nyt 5,5kg.
Hampaat vaihtuu nätisti ja muutenkin terve poika!

Kuvaton postaus, mutta ehkä ensikerralla niitä kuviakin saisi otettua ;)

1 kommentti:

  1. Teillähän on mennyt mukavasti harjoituksissa! Muistan kun me oltiin ekaa kertaa ja mulla oli selvästi surkeat namit mukana eikä koira tainnut melkein kertaakaan ottaa muhun kontaktia kun kaikki muu oli niin paljon kivempaa. Mutta kyllä se siitä sitten :) Tosi mukava, kun teitä oli sen verran vähän että ohjaaja ehtii neuvoa kunnolla. Mekin treenattiin talvella ulkona kovilla pakkasilla niin kummasti se piti väen vähäisenä :D mutta itsehän siitä vain hyötyi.

    Tsemppiä ja mukavaa mieltä harjoitteluun! Se on antoisaa :)

    VastaaPoista