sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kuukauden päivät

Huh. Huomenna tulee kuukausi Oliverin saapumisesta perheeseen. Poika on kyllä kasvanut paljon ja edistynyt monissa asioissa.
Ulos on pyydetty 2 kertaa ja ulos myös tehdään tarpeet, jos vain itse osaa olla tarpeeksi nopea reagoimaan, mutta vähitellen tässä edetään. Hampaitakin on lähtenyt jo 3 kappaletta ja jalkaa yritetty kerran nostaa ulkona. Niin se pieni vain kasvaa. Ensi keskiviikkona meillä on edessä ensimmäiset rokotukset! Siitä mahtaa tulla jännää.


Tänään käytiin myös seikkailemassa. Ihan meidän vieressä on puisto, jossa poikien kanssa vietettiin laatuaikaa. Oliver kirmasi onnellisena lentelevien lehtien perässä. Olisi tehnyt mieli pitää vapaana kun niin innokas oli, mutta oltiin kalliolla ja riski putoamiseen oli olemassa. Kurkittiin kalliolta koirapuistoon, jossa kaksi isompaa koiraa oli leikkimässä. Tutkittiin hautausmaata, sekä kirkon ovia. Upottavia liejuja ja lintuja. Oli todella mukavaa. En malta odottaa mitä kivaa seuraavalta seikkailulta tarttuu matkaan! :) Harmi kun kamera ei tarttunut matkaan.

Eipä iloa ilman surua. Vanhempi koira on vietävä lääkäriin oudon käytöksen vuoksi. Täytyy selvittää onko käytös kipu peräistä ja onko asialle tehtävissä mitään. Olisi liian raskasta luopua toisestakin koirasta vuoden sisään.
Pidetään peukkuja!

Terveisin me:

1 kommentti:

  1. Ihanaa kuulla teistä :) Hienosti on mennyt! Miten yöt ovat sujuneet? Käyttekö yöllä ulkona, nukkuuko nätisti?

    Paranemisia Zedille, kerrothan mitä selvisi?

    VastaaPoista