keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Pienen jännityksiä


Ajattelin laittaa yhden videon, vaikkakin huonolla laadulla. Video on otettu illasta, jonka vuoksi valot eivät enää olleet päällä. Kuvia tuosta on niin hankala ottaa kun on niin vilkas kaveri :)

Yöt on menneet ihan hyvin. Pari kertaa kyllä herättää leikkimään mutta sammahtaa melkein yhtä nopeasti. Päikkäreitä otetaan ja ruoka maistuu. Zedin kanssa leikitään ja tänään ollaan käyty sitten ihan korttelin ympäri. Pieni korttelihan tämä on, mutta paljon kaikkea kivaa nähtiin. Mukavia ihmisiä, lumipenkkoja, räystäältä tippuvaa vettä. Pienelle kaikki on niin jännittävää.

Huomenna sitten aletaan opettamaan yksin oloa ihan kunnolla ja pöydällä oloa.
Onhan Oliver jo yksin ollut vähän reilu 5min, kun itse käyn parvekkeella Zedi seurana, mutta nyt mennään ihan lenkille Zedin kanssa ilman Oliveria niin, ettei muita ole kotona. Ei me mennä kuin 5-10min, mutta vähän niin että poika oppii ettei aina ole ihmisiä seurana, eikä Zediäkään.

Katsellaan siis mitä huominen ja loppu viikko tuo tullessaan. Hyvin on tähän asti kuitenkin mennyt! :)

2 kommenttia:

  1. Voi että kun heti tulee oman koiran pentuajat mieleen :) Meillä ei kovin monia onnistuneita kuvia Pinjan pentuajasta ole, kun neitiä ei saanut niin kauaa paikalla pysymään. Ja niin tuttua tuokin, että yöllä herättiin välillä leikkimään :)

    On pikkuinen kyllä todella söpö ja tuo väritys on kyllä todella ihana :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle pentuselle=))) Hih jo nyt osaa ryöstellä ruokaa..niin ovelia ne ovat=)

    VastaaPoista