Oliverin uusi blogi!

Oliverin blogi muuttaa osoitteeseen: http://mayrislife.blogspot.fi/ Tervetuloa lukemaan!

Oliver edistyy

Hei taas! On vierähtänyt jokunen tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut. Ei ole oikein ollut mitään asiaa aiemmin. Mä olen nyt joka lenkki kantanut mukanani namia ja aina kun nähdään koira olen palkannut Oliveria, jos se ei hauku. Oli koira sitten monen sadan metrin päässä tai ihan lähellä. Nyt ollaan viimein päästy siihen pisteeseen, että Oliver on ohittanut neljä koiraa läheltä haukkumatta yhtään. Eilen vielä meni ihan vierestä, mutta Oliver oli hiljaa. Olen todella ylpeä pikku jätkästä! Huomasin itsessäni sen, etten vaatinut enää liikoja. Oliver sai paljon namia ihan pienemmästäkin koiran vilkaisusta ja se on tuottanut tulosta. Vaikkakin sitä namia menee ihan hirveästi ohitustilanteissa niin pääasia on, että Oliver on hiljaa. Olen alkanut nauttimaan ulkoilusta Oliverin kanssa. Teemme nykyään pidempiä lenkkejä koska ohitukset ja koirien kohtaamiset ei ole enää niin hillitöntä raivorääkymistä, kuin mitä se on ollut. Ehkä siis myös liikunnan lisääminen on auttanut asiaan. Merkkailu meillä on vieläkin ongelma. Nykyisin vain yksin jäädessään merkkailee ja paljon. Urossuojat ja muut ei auta -kokeiltu on. En tiedä mikä asiaan auttaisi, kun tosiaan oltiin me sitten just tultu lenkiltä tms niin silti pitää lirauttaa kun jää yksin. Onkohan se jonkin sorttista eroahdistusta? Onko kenelläkään samanlaista ongelmaa? Kesä tulee onneksi vauhdilla! Pian päästään mökkeilemään metsän siimekseen. Tekemään superpitkiä metsälenkkejä! Odotan innolla. Mutta meille tosiaan kuuluu pitkästä aikaa hyvää! Me edistytään pienillä askelilla, mutta edistytään. En voisi paljoa ylpeämpi enää olla, kun kuitenkin niin kauan tehty töitä remmirähjäämisen kanssa. Vaikka me ollaan vasta ihan alussa tässä niin kehitystä parempaan on tapahtunut. Hyvää kevättä kaikille!

Kuvapostaus

Pahaa pentukuumeilua

Tässä on nyt viime päivät vaivannut omistajaa sellainen ongelma kuin: pentukuume. Onneksi järkeä on päässä eikä pennun hankinta tule olemaan ajankohtaista vielä ainakaan kolmeen vuoteen. Olen asettanut itselleni tavotteita ja päämääriä, sekä asioita joiden pitää olla kunnossa ennen kun pentua voi edes ajatella. Ensinnäkin Oliver. Sen täytyy osata käyttäytyä ulkona hihnassa, ja merkkailun pitää olla loppunut. Myös aion leikkauttaa Oliverin ennen pennun tuloa, koska en varmaan enää Oliveria veisi sitten näyttelyihin. Riippuu toki menestyykö se, mutta jos näillä H-tuloksilla mennään ni meidän näyttelyura olis tässä. Mulle Oliver on kuitenkin kaunein mäyräkoira maailmassa enkä tarvitse siitä todisteita. Heh. Totta kai sitten tulee tämä raha kysymys. Pitää alkaa säästää jo nyt, että olis sitten kaikki rahat kasassa. Oliver leikkaus, pennun varausmaksut ja muutenkin koiran hinta, vakuutukset, eläinlääkärikulut, tarvikkeet. Ei se hankkiminen niin halpaa ole. Ja asuisin omassa kämpässä ilman kämppiksiä. Se tosin varmaan toteutuu kaikkein nopeiten. ELi ehkä 3-7 vuoden päästä mulla on jälleen koiranpentu. Oon jo rodun päättänyt valmiiksi ja se ei ole mäyräkoira. Vaikka mäyrikset on ihania, ni ei mun sydämeen mahdu ku yks mäyris kerrallaan. On ne niin isoja egoja. Kasvattaja vaihtoehtojakin olen kartoittanut. Harrastus jutut on jo tiedossa. Pentu vain puuttuu, mutta mä jaksan odottaa. Vaikka oon malttamaton sielu, mut tällä kertaa en hätiköi. Kysymys siis kuuluu: kuinka te hillitsette pentukuumetta? Ja loppuun pari pentukuvaa <3

Talviterveiset!

Niin on talvi jo saapunut, jotenkin tämä blogi on jäänyt vähän pimentoon. Pahoitteluni. Pitkään tässä on ollut myös taukoa kaikesta opiskelusta koiran kanssa. Takapakkia otettu niin paljon, että ollaan lähtöruudussa. Osittain tämä johtuu laiskuudesta, osittain sairaudestani joka on vaatinut minulta paljon ja näin ollen aikaa koiralle ei ole jäänyt samalla tavalla. Nyt kuitenkin viime maanantaina otin jälleen namipussin mukaan lenkille. Ollaan nyt namia syötetty aina kun nähdään koira. Joskus Oliver haukkuu kaikesta huolimatta, joskus saan sen suun suppuun nameilla. Pimeät illat ovat Oliverille vaikeampia kuin päivät, sen olen huomannut. Oli kyllä jännä huomata miten vanhat asiat palautuivat mieleen kunhan namit ovat mukana. Ei me vielä olla läheskään siinä pisteessä mihin n. 1½ vuotta sitten päästiin, mutta nyt edetään pienillä askelilla. Ja namin voimalla. Vei se sitten vuoden tai koiran loppu elinajan - me yritetään! Tästä lähtien lupaan päivittää blogia vähän ahkerammin, nyt vain ei ole ollut "saumaa" siihen. Mutta nyt nostan ahterini penkistä ja menen opettamaan Oliverille jotain uutta.

Takapakkia ja mettäläisiä

Niin siinä sitten kävi, että "itku pitkästä ilosta". Meillä ei enää vesi toimi ollenkaan, joten emme ole sitä enää käyttäneet kuin satunnaisesti. Ollaan kyllä nameja roudattu mukana ja olen syöttänyt Oliverille namia kun koen että koira on tarpeeksi (lue todella) kaukana. Oltiin eräs ilta pitkällä iltalenkillä satamassa, jossa Oliver osasi käyttäytyä yllättävän hyvin. Joillekin haukkui ja joillekin ei. Tosin se oli vain hetken hurmaa. Ollaan tässä yritetty ongelmakoirakouluttajan kanssa löytää sopivaa päivää mikä sopisi meille molemmille. Ei vaan tunnu aikataulut kohtaavan ja aina on jommalla kummalla menoa tai muuta siinä sitten. Mutta ei lannistuta. Uusilla keinoilla sitten vain eteenpäin, ehkä tuo joku päivä osaisi ohittaa ilman haukkumista. Tänään käytiin vähän metsällä kuvaamassa. Valitettavasti Oliver on metsässä turhankin eloisa, eli useasta otoksesta huolimatta onnistuneita kuvia on vain muutama:

Jaa bloggeri ei jaksa ladata kuvia enempää. No jätetään ne sitten muita postauksia varten.

Ohittamisen helppous

Ollaan edistytty huimasti. Oliver saattaa nähdä koiran, kääntyä ja jäädä odottamaan namia. Tämä tapahtuu kun koira on turvallisen välimatkan päässä, mutta kuitenkin niin lähellä että ennen tuo olisi haukkunut. Ollaan nyt nähty vain 17 koiraa, joista yhdelle haukahdettu ja yhdelle haukuttu vähän. Me siis tehdään niin, että kun Oliver spottaa koiran ja näyttää siltä että alkaa haukkua kiellän sitä. Jos se ei usko ruiskautan sitä vedellä. Itse tähtään yleensä kaulan alueelle, mutta vaikeissa tapauksissa pitää joskus suihkauttaa naamalle. Tänään mm. meidän takaa tuli kahden koiran omistaja. Pysähdyin Oliverin kanssa ja jäin katsomaan miten se reagoi. Oliver tuijotti niitä. Kielsin. Oliver katsoi vaan kun koirat menivät ohi. Ystäväni koira kävi kuitenkin haukkumaan, joten Oliver päätti myös ryhtyä konserttoon. Silloin piti ruiskasta naamalle, että koira hiljeni. Kun oli hiljaista Oliver sai paljon kehuja ja nameja.

Enää en stressaa lähteä tuon kanssa ulos. On paljon helpompi vain mennä, vaikka koulutus on vielä kesken. Mun ei ole tarvinnut paljoa yhtään käyttää vettä. Jo kielto on riittänyt tai viimeistään vesipullon näkeminen. Ihmisille ja pyörille tuolle riittää tiukka kielto. Näinä hetkinä ihmettelen miksen menny aiemmin ongelmakoirakouluttajalle, kun ollaan saatu näin nopeasti tuloksia.
Me siis käytetään vettä ja namia. Vesi katkaisee sen rähinän ja namia käytetään palkkiona hyvästä työstä. Joskus Oliver näkee koiria ja jatkaa vain kävelyä tai jää odottamaan namia. Olen iloinen ja uskon, että tuosta vielä saadaan kunnon kansalainen.

Merkkailu meillä on vielä ongelmana. Ei ole väliä kuinka pitkään ollaan ulkona oltu, niin silti jossain kohtaa jalka nousee. Me tehdään nyt johtajuus harjotteita, josko se auttaisi tuohon merkkailuun. On se kyllä vähentynyt, että ehkä niistäkin keinoista on apua. Olen päättänyt tehdä kaikkeni - ne typerätkin jutut, jotta joskus päästäisiin normaaliin arkeen Oliverin kanssa.

Näyttelyt meillä on nyt jäissä siihen asti, että saadaan kunnon tuloksia muiden koirien ohittamisessa. Ei ole kiva, kun Oliver saattaa yht'äkkiä käydä haukkumaan toiselle kehässä. Se kuitenkin vaikuttaa arvosteluun. Ei tuolle kyllä koskaan ole mitään mainintaa asiasta tullut, paitsi hännän asennosta.

Mutta sellaisia tällä kertaa meille!

Ongelmakoirakouluttajalla

Käytiin nyt tiistaina ongelmakoirakouluttajan luona. Ensimmäinen tunti kartoitettiin vähän tilannetta ja käytiin läpi koiran historiaa jne. Saatiin aika paljon kotiläksyä mm. ovesta kulkemiseen ja muuhun "pikku" vikaan. Itse ohittamista harjoiteltiin seuraavaksi. Apuna me käytettiin vettä ja pakko sanoa, että se toimii! Oliver oli ihan hiljaa ensimmäisen rähinä kohtauksen jälkeen, vaikka ohitettiin läheltä useita koiria.

Pieni jännitys toki oli, kun kotiin päästiin ja piti itse pärjätä. Ollaan nyt nähty 3 koiraa, jotka kaikki ohitettu haukkumatta nätisti!! Ihan läheltä vielä. Kylläpä olen ylpeä pojasta!
Ehkä tuosta vielä koira saadaan. Kontrolliaika on 2-3 viikon kuluttua ja toivon, että saadaan hyviä tuloksia siihen mennessä. Toki me käytetään myös namia, ettei nyt ihan pelkällä vedellä mennä.

Ongelmakoirakouluttajalle

Niin se vain on, että me lähdemme ensi tiistaina ongelmakoirakouluttajan vastaanototlle. Ei enää riitä omat keinot tuon koirien ohittamisen hoitoon. Ollaan oikeastaan otettu takapakkia ja pahasti. Viikonloppuna meni niin hermot kun ei vaan onnistuttu missään ja ihmisillekin tuo on ruvennut haukkumaan. Olen jo pitkään miettinyt ammatti apua ja nyt sitä hain. En häpeä sitä, enkä koe olevani millään tavalla huononpi koiran omistaja. Mulla vaan ei ole keinoja purkaa tuota pelkoa pois.

Ja nyt kun olen itse sairauslomalla on mulla aikaa paneutua tähän ongelmaa. Rahallisesti jouduin hakemaan avustusta toistaiseksi vanhemmilta, kun ei tuolla sairauspäivärahalla herroiksi eleillä. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä ja tietävät Oliverin ongelman, niin auttavat meidät nyt ainakin alkuun. Hieman tässä jännittää jo mitä tästä tulee ja toivon, että hermot pysyvät koulutuksen loppuun. Harmittaa, kun hyvin alkanut ohitusharjoitus on vain mennyt pieleen. Nykyään haukutaan koirat taas kaukaa ja jos on yhtään lähempänä alkaa hirveä rähjääminen. Ei mikään haukkuminen vaan ihan suoraa huutoa. Noloa.

Mutta ehkä nyt ammattiavulla saadaan parempia tuloksia. Itse olen ainakin tekemässä 110% tuon kanssa ja enemmän, jos se niin vaatii. Jos päästään eroon tuosta haukkumisesta ja sisään ruikkimisesta (unohdin muuten mainita asiasta puhelimessa) niin tuo on mitä täydellisin koira. Niin kiltti ja leikkisä. Rakastava otus. Sen kanssa ei vaan ole kiva käydä ulkona kun pelkää kokoajan koska se haukkuu.

Se Oliverista. Porukat, joidenka luona Zedi nykyään majailee sanoivat että koirasta on tullut todella lempeä ja rauhallinen. Niin unelmakoira. Tunsin piston sydämessä. Ikävähän mulla Zediä on kovin ja tiedänhän minä kuinka ihana koira Zedi loppujen lopuksi oli. Ei vaan tullut Oliverin kanssa juttuun. Isäni myös sanoi, ettei antaisi Zediä mulle enää takaisin. Niin rakkaaksi se on perheelleni muodostunut. Olen onnellinen kun asiat menivät lopulta näin, vaikka ikävä mulla onkin. Zedi on myös käynyt eläinlääkärissä ihotulehduksen vuoksi. Sai pitkän antibiootti kuurin ja suihkuja kerran viikossa lääkeshampoolla. Tänään heillä on kontrolli aika, joten taidanpa soitella äidilleni ja kysellä miten koira voi.

Ikävintä tässä on se, että kaipaisin elämääni kääpiöpinseriä. En ole sellaista kyllä vielä aikoihin hankkimassa. Kaikkein ihanteellisinta olisi tietysti, jos pojat sietäisivät toisiaan ja saisin Zedin takaisin. Niin ei vaan koskaan tule käymään -valitettavasti.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin. Blogi varmaan muuttaa tässä joku päivä uuteen osoitteeseen. Siitä ilmoittelen sitten tarkemmin.

Joulu tunnelmaa, matkustamista ja patteja

Ollaan nyt asuttu täällä pari kk. Ensimmäiset viikot Oliver ikävöi yksin jäädessään, vaikka söi serne-umia, oli dap-pantaa ja suihketta. Tekemistä jätettiin, radio päälle ja valo eteiseen. Onneksi sitä kesti se viikko kaksi ja nyt jää ihan "mielellään" yksin. Tai ainakaan huutoa ei enää kuulu.

Joulu on meillä pian. Ollaan huomenna menossa Kotkaan, jossa Zedi odottaa jälleen. Toivottavasti jannut sietävät toisiaan joulun yli. Ainakin lahjat pitää jakaa erikseen, ettei tule niistä murinaa. Mennään nyt hyvissä ajoin vanhemmille, jotta koirat kerkeää jotenkin siedättyä. Aika hyvin ne sietävät toisiaan, jos minä en ole paikalla. En ole vielä ostanut mitään lahjoja. Ajattelin hoitaa ostokset Kotkassa meidän vaki eläinkaupassa.

Huomenna tosiaan matkustetaan sitten Lahti - Kotka. Onneksi on auto, joten matka tulee olemaan kivuttomampi kuin täpötäydessä junassa. Takaisinkin saadaan näillä näkymin kyyti.
Oliver on aina innokas matkustaja.

Ja tuolle on ilmaantunut niskaan kaksi (2) nuppineulanpäätä hieman isompia patteja. Ne ei tunnu kipeiltä. Ovat ihon alaisia, irrottomia. Ei ole haavaa tms niissä kohdissa. Pitäisi varmaan käyttää eläinlääkärissä, jos eivät katoa ajan kanssa tai jos suurenevat. Iloinen, pirteä, energinen tuo on. Ei vaikuta mitenkään kipeältä.

Ja joululoman jälkeen alan käyttää koiraa 3h välein ulkona, koska sisälle pissaaminen on karannut käsistä! Tänään VIIDET pissat sisään. Ikää tuolla pian kuitenkin 2 vuotta. Jos 3h ei riitä, niin sitten 2h välein tai tunnin. Ei auta muu.

Mutta HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTAVUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE!