torstai 13. tammikuuta 2011

Uusi vuosi uudet kujeet 2011

Niin se vuosi taas vaihtui. Kovasti jännitti miten Oliver suhtautuu elämänsä ensimmäisiin raketteihin. Enkä nyt voi kehuskella että kovin hyvin. Me käytiin ulkona juuri silloin kun pauke alkoi. Olin itse laskenut aikani väärin, enkä oikeastaan sisäistänyt sitä infoa että paukuttelu todella alkaa klo: 18.00. Päästiin pihaportista ulos kun rätisi ja paukkui. Oliver alkoi paniikissa kiskoa itseään vapaaksi ja huusi kuin syötävä, eikä asiaa auttanut vieressä panikoiva Zedi. Niinpä palattiin kotiin ja yritettiin olla ku mitään ei tapahtuisi ulkona. Aluksi Oliver oli kotonakin paniikissa. Korvat luimussa pälyili ympärilleen, mutta sitten kiedoin sen omaan vilttiin ja Zedikin kävi viereen nukkumaan niin rauhoittui.Mut muuten meni ihan mukavasti vuodenvaihteet.

Kohtahan Oliver täyttää täyden vuoden. 25. päivä tämä ilo tapahtuu. Tuntuu hassulta että vastahan tuo oli ihan pieni vauva, joka ei osannut mitään. Tosin välillä tuntuu ettei osaa vieläkään. ;)Olen nyt ystäväni koneella kirjoittamassa, joten seuraavaan postaukseen (eli varmaan Oliverin synttäreiksi) pistän vertailun vuoksi kuvia. Sain kasvattajalta aikanaan Oliverin pentuposeeraus kuvan ja otan vuoden ikäisenä sitten uuden niin näkee selkeesti muutokset.

Tänään meillä sitten leikittiin ja olkkari onkin sen näköinen...


Tästähän se lähti...


Ja jatkettiin takas olkkariin...


Pleikkarin ohjainkin tippui siinä hätäkässä...

Meillä meni taas vaihteeksi matot ruttuun ja kaikki lelut rahdattu ympäri kämppää. Mattojarruistakaan ei ole ollu apua. Ja köyhänä opiskelijana on pakko tyytyä tommosiin saatuihin mattoihin, muuten haluaisin kumipohjaisia koska ne pysyy.

Tuossa ekassa kuvassa näkyy myös Oliverin lempimatto. Se tykätään vetää kurttuun ja siinä on niin mahtava riekkua lelujen kanssa. Mistä lie rakkaus siihen kumpuaa?

Mutta tälläistä meille. Miten muiden mäyristen ja muidenkin karvakuonojen vuosi on lähtenyt käyntiin?

1 kommentti:

  1. Odotan innolla Oliverin vauvakuvia :)
    Sanotaanko sulle usein, että Oliverin väri on harvinainen? Mä kuulen Artusta sitä vähän väliä lenkillä.

    VastaaPoista