maanantai 13. helmikuuta 2012

Ongelmakoirakouluttajalle

Niin se vain on, että me lähdemme ensi tiistaina ongelmakoirakouluttajan vastaanototlle. Ei enää riitä omat keinot tuon koirien ohittamisen hoitoon. Ollaan oikeastaan otettu takapakkia ja pahasti. Viikonloppuna meni niin hermot kun ei vaan onnistuttu missään ja ihmisillekin tuo on ruvennut haukkumaan. Olen jo pitkään miettinyt ammatti apua ja nyt sitä hain. En häpeä sitä, enkä koe olevani millään tavalla huononpi koiran omistaja. Mulla vaan ei ole keinoja purkaa tuota pelkoa pois.

Ja nyt kun olen itse sairauslomalla on mulla aikaa paneutua tähän ongelmaa. Rahallisesti jouduin hakemaan avustusta toistaiseksi vanhemmilta, kun ei tuolla sairauspäivärahalla herroiksi eleillä. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä ja tietävät Oliverin ongelman, niin auttavat meidät nyt ainakin alkuun. Hieman tässä jännittää jo mitä tästä tulee ja toivon, että hermot pysyvät koulutuksen loppuun. Harmittaa, kun hyvin alkanut ohitusharjoitus on vain mennyt pieleen. Nykyään haukutaan koirat taas kaukaa ja jos on yhtään lähempänä alkaa hirveä rähjääminen. Ei mikään haukkuminen vaan ihan suoraa huutoa. Noloa.

Mutta ehkä nyt ammattiavulla saadaan parempia tuloksia. Itse olen ainakin tekemässä 110% tuon kanssa ja enemmän, jos se niin vaatii. Jos päästään eroon tuosta haukkumisesta ja sisään ruikkimisesta (unohdin muuten mainita asiasta puhelimessa) niin tuo on mitä täydellisin koira. Niin kiltti ja leikkisä. Rakastava otus. Sen kanssa ei vaan ole kiva käydä ulkona kun pelkää kokoajan koska se haukkuu.

Se Oliverista. Porukat, joidenka luona Zedi nykyään majailee sanoivat että koirasta on tullut todella lempeä ja rauhallinen. Niin unelmakoira. Tunsin piston sydämessä. Ikävähän mulla Zediä on kovin ja tiedänhän minä kuinka ihana koira Zedi loppujen lopuksi oli. Ei vaan tullut Oliverin kanssa juttuun. Isäni myös sanoi, ettei antaisi Zediä mulle enää takaisin. Niin rakkaaksi se on perheelleni muodostunut. Olen onnellinen kun asiat menivät lopulta näin, vaikka ikävä mulla onkin. Zedi on myös käynyt eläinlääkärissä ihotulehduksen vuoksi. Sai pitkän antibiootti kuurin ja suihkuja kerran viikossa lääkeshampoolla. Tänään heillä on kontrolli aika, joten taidanpa soitella äidilleni ja kysellä miten koira voi.

Ikävintä tässä on se, että kaipaisin elämääni kääpiöpinseriä. En ole sellaista kyllä vielä aikoihin hankkimassa. Kaikkein ihanteellisinta olisi tietysti, jos pojat sietäisivät toisiaan ja saisin Zedin takaisin. Niin ei vaan koskaan tule käymään -valitettavasti.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin. Blogi varmaan muuttaa tässä joku päivä uuteen osoitteeseen. Siitä ilmoittelen sitten tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti