torstai 10. joulukuuta 2009

Mäyräkoira vauvaa odotellessa...

Keksin viimeinkin keinon lievittää jatkuvaa halua puhua ja pälpättää vielä syntymättömästä koiravauvasta. Olen varannut itselleni urospennun ja pentuja odotellaan syntyväksi tammikuun lopulla. Jännitän kamalasti tuleeko sieltä minulle poikaa vai meneekö suunnitelmat uusiksi? Päivittäin käyn tarkistamassa sähköpostit jos kasvattajalta olisi tullut jotakin tietoa, ihan mistä vaan. Käyn katsomassa kuvia mäyräkoirista ja ihailen niiden luonnetta. Eläinkaupassa asioidessani katselen erilaisia hihnoja, leluja ja muita tarvikkeita, joita tulen sitten hankkimaan kun pentu varmistuu. Itselläni on ennestään ollut karkkari mäyräkoira ja kääpiöpinseri pyörii yhä kuvioissa, joten pentu panta ja hihna onneksi löytyy jo entuudestaan. Silti tarvike shoppailu on ihanaa ja yksi osa koko asiaa. Tutkia millaisesta kupista koira tulee syömään, millaisia leluja koiralle hankkii, mistä makupaloista se tykkää. Tähän shoppailuun on vielä aikaa, mutta yllättävän nopeasti sekin vielä tulee. Myös olen tehnyt jo valmiiksi sääntöjä ja kertonut ne eteenpäin, jotta vältytään niiltä ikäviltä hetkiltä kun tajutaan kahden eri henkilön opettaneen eri asioita. Kaikilla täytyy olla selkeät pelisäännöt ja kaikkien täytyy tehdä alusta alkaen selväksi mikä on sallittua ja mikä ei. Näistä kaikista asioista tulen kertoilemaan blogissa ja varmasti myös pennun ensimmäisiä viikkoja uudessa kodissa. Nyt ei kuitenkaan auta kuin odottaa...