Pahaa pentukuumeilua

Tässä on nyt viime päivät vaivannut omistajaa sellainen ongelma kuin: pentukuume. Onneksi järkeä on päässä eikä pennun hankinta tule olemaan ajankohtaista vielä ainakaan kolmeen vuoteen. Olen asettanut itselleni tavotteita ja päämääriä, sekä asioita joiden pitää olla kunnossa ennen kun pentua voi edes ajatella. Ensinnäkin Oliver. Sen täytyy osata käyttäytyä ulkona hihnassa, ja merkkailun pitää olla loppunut. Myös aion leikkauttaa Oliverin ennen pennun tuloa, koska en varmaan enää Oliveria veisi sitten näyttelyihin. Riippuu toki menestyykö se, mutta jos näillä H-tuloksilla mennään ni meidän näyttelyura olis tässä. Mulle Oliver on kuitenkin kaunein mäyräkoira maailmassa enkä tarvitse siitä todisteita. Heh. Totta kai sitten tulee tämä raha kysymys. Pitää alkaa säästää jo nyt, että olis sitten kaikki rahat kasassa. Oliver leikkaus, pennun varausmaksut ja muutenkin koiran hinta, vakuutukset, eläinlääkärikulut, tarvikkeet. Ei se hankkiminen niin halpaa ole. Ja asuisin omassa kämpässä ilman kämppiksiä. Se tosin varmaan toteutuu kaikkein nopeiten. ELi ehkä 3-7 vuoden päästä mulla on jälleen koiranpentu. Oon jo rodun päättänyt valmiiksi ja se ei ole mäyräkoira. Vaikka mäyrikset on ihania, ni ei mun sydämeen mahdu ku yks mäyris kerrallaan. On ne niin isoja egoja. Kasvattaja vaihtoehtojakin olen kartoittanut. Harrastus jutut on jo tiedossa. Pentu vain puuttuu, mutta mä jaksan odottaa. Vaikka oon malttamaton sielu, mut tällä kertaa en hätiköi. Kysymys siis kuuluu: kuinka te hillitsette pentukuumetta? Ja loppuun pari pentukuvaa <3

Talviterveiset!

Niin on talvi jo saapunut, jotenkin tämä blogi on jäänyt vähän pimentoon. Pahoitteluni. Pitkään tässä on ollut myös taukoa kaikesta opiskelusta koiran kanssa. Takapakkia otettu niin paljon, että ollaan lähtöruudussa. Osittain tämä johtuu laiskuudesta, osittain sairaudestani joka on vaatinut minulta paljon ja näin ollen aikaa koiralle ei ole jäänyt samalla tavalla. Nyt kuitenkin viime maanantaina otin jälleen namipussin mukaan lenkille. Ollaan nyt namia syötetty aina kun nähdään koira. Joskus Oliver haukkuu kaikesta huolimatta, joskus saan sen suun suppuun nameilla. Pimeät illat ovat Oliverille vaikeampia kuin päivät, sen olen huomannut. Oli kyllä jännä huomata miten vanhat asiat palautuivat mieleen kunhan namit ovat mukana. Ei me vielä olla läheskään siinä pisteessä mihin n. 1½ vuotta sitten päästiin, mutta nyt edetään pienillä askelilla. Ja namin voimalla. Vei se sitten vuoden tai koiran loppu elinajan - me yritetään! Tästä lähtien lupaan päivittää blogia vähän ahkerammin, nyt vain ei ole ollut "saumaa" siihen. Mutta nyt nostan ahterini penkistä ja menen opettamaan Oliverille jotain uutta.