torstai 1. maaliskuuta 2012

Ohittamisen helppous

Ollaan edistytty huimasti. Oliver saattaa nähdä koiran, kääntyä ja jäädä odottamaan namia. Tämä tapahtuu kun koira on turvallisen välimatkan päässä, mutta kuitenkin niin lähellä että ennen tuo olisi haukkunut. Ollaan nyt nähty vain 17 koiraa, joista yhdelle haukahdettu ja yhdelle haukuttu vähän. Me siis tehdään niin, että kun Oliver spottaa koiran ja näyttää siltä että alkaa haukkua kiellän sitä. Jos se ei usko ruiskautan sitä vedellä. Itse tähtään yleensä kaulan alueelle, mutta vaikeissa tapauksissa pitää joskus suihkauttaa naamalle. Tänään mm. meidän takaa tuli kahden koiran omistaja. Pysähdyin Oliverin kanssa ja jäin katsomaan miten se reagoi. Oliver tuijotti niitä. Kielsin. Oliver katsoi vaan kun koirat menivät ohi. Ystäväni koira kävi kuitenkin haukkumaan, joten Oliver päätti myös ryhtyä konserttoon. Silloin piti ruiskasta naamalle, että koira hiljeni. Kun oli hiljaista Oliver sai paljon kehuja ja nameja.

Enää en stressaa lähteä tuon kanssa ulos. On paljon helpompi vain mennä, vaikka koulutus on vielä kesken. Mun ei ole tarvinnut paljoa yhtään käyttää vettä. Jo kielto on riittänyt tai viimeistään vesipullon näkeminen. Ihmisille ja pyörille tuolle riittää tiukka kielto. Näinä hetkinä ihmettelen miksen menny aiemmin ongelmakoirakouluttajalle, kun ollaan saatu näin nopeasti tuloksia.
Me siis käytetään vettä ja namia. Vesi katkaisee sen rähinän ja namia käytetään palkkiona hyvästä työstä. Joskus Oliver näkee koiria ja jatkaa vain kävelyä tai jää odottamaan namia. Olen iloinen ja uskon, että tuosta vielä saadaan kunnon kansalainen.

Merkkailu meillä on vielä ongelmana. Ei ole väliä kuinka pitkään ollaan ulkona oltu, niin silti jossain kohtaa jalka nousee. Me tehdään nyt johtajuus harjotteita, josko se auttaisi tuohon merkkailuun. On se kyllä vähentynyt, että ehkä niistäkin keinoista on apua. Olen päättänyt tehdä kaikkeni - ne typerätkin jutut, jotta joskus päästäisiin normaaliin arkeen Oliverin kanssa.

Näyttelyt meillä on nyt jäissä siihen asti, että saadaan kunnon tuloksia muiden koirien ohittamisessa. Ei ole kiva, kun Oliver saattaa yht'äkkiä käydä haukkumaan toiselle kehässä. Se kuitenkin vaikuttaa arvosteluun. Ei tuolle kyllä koskaan ole mitään mainintaa asiasta tullut, paitsi hännän asennosta.

Mutta sellaisia tällä kertaa meille!