sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Karvaiset kaverit

Ajattelin nyt yhden postauksen pyhittää rakkaalle kääpiöpinserille ja edesmenneelle mäyräkoiralleni.

Aloitetaan nyt vaikka mäyräkoirasta, eli Rasmuksesta.

Rasmus syntyi 12.06.1999 ja siihen loppui Rasmuksen suvusta tietäminen. Poika tuli meille lehti-ilmoituksen kautta ja olin tuolloin vielä ihan lapsi. En tiennyt mistään papereista ja rekisteröinneistä, oli vain pääasia saada koira.
Rasmus myytiin meille kk. kääpiömäyräkoirana, mutta vanhemmiten herralla ei ollut kuin pieni parta ja hivenen karkeahko karva. Myös rinnanympärys ylitti kääpiön rajan.
Kiltti herra oli kuin mikä. Tuli toimeen kaikkien kanssa, niin lasten, humalaisten kuin muiden koirien. Rasmus ei välittänyt vaikka joku haukkui, näykki tai puri. Kiltisti heilutti vain häntää. Ulkona myös todella hiljainen, sisällä melkoisen äänekäs.
Todellakin fiksu ja oppivainen. Miellyttämishalu vain puuttui. ;)
Myös uskollisempaa koiraa saa hakea. Herran uskollisuudesta on monta tarinaa, mutta jätetään ne vaikka myöhemmälle.

Kova kolaus kävi kun Rasmus meni yllättäen todella huonoon kuntoon. Ruoka ei maistunut, eikä koira liikkunut ollenkaan. Lääkäri ei aluksi tiennyt mikä poikaa oikein vaivasi. Meidät ohjattiin sitten eteenpäin ja saimme tuomioksi selkätyrä. Melko nopeasti ensimmäisitä oireista Rasmukselta alkoi mennä takapää heikoksi ja pian se halvaantui. Päätimme kuitenkin leikata rakkaan lemmikkimme. Leikkaus meni hyvin ja parantumis prosentti näytti hyvältä. Alkoi rankka kuntoutus, josta selvisimme kunnialla. Vaikkei Rasmus enää koskaan sen jälkeen kävellyt kuin normaalit koirat, nostanut koipea tai saanut häntää terhakkaasti pystyyn oli kaikki se työ sen arvoista. Vähän päälle vuoden leikkauksen jälkeen Rasmus kävi kahlaamassa, uimassa ja teki pitkiä lenkkejä. Leikki ja nautti elämästä. Kaikki näytti hyvältä.

Uusi kolaus tapahtui syksyllä 2009. Rasmus alkoi oireilla jälleen ja käytimme lääkärissä. Lääkäri määräsi lepoa ja kipulääkkeitä. Leikkaus nousi jälleen esiin.
Perhe kuitenkin päätti ettei uuteen leikkaukseen lähdetä jo pelkästään koiran iän, myös parantumisprosentin huonouden vuoksi. Niinpä jouduimme luopumaan rakkaasta Rasmuksesta 26.10.2009.

Rakkaudesta Rasmukseen olen vieläkin aivan mäyräkoiran lumoissa, vaikka selkä meillä oireili. Herra antoi kuitenkin uskoa, että siitäkin voidaan selvitä!

Ja sitten on rakas pieni kääpiöpinseri Zedi. Auretanin kasvatti syntyi 28.04.2005.


Zedin hankinta lähti ajatuksesta, että tahdon harrastuskoiran. Agility oli silloin mielessä joten koiran täytyi olla ketterä ja aktiivinen. Muutaman rodun kautta päädyin kääpiöpinseriin. Vaikka aika varma olin jo ennen miettimistä että mini-pinseri se on. Kennel valinta ei tuottanut sen suurempaa ongelmaa. Tiesin/tunsin yhden Auretanin kasvateista entuudestaan ja sieltä halusin uros koiran. Minulla oli onnea kun pentue oli juuri syntynyt ko. kenneliin ja yks musta poika oli vapaana, Zedi.

Pienenä Zedi oli melko arka, hiljainen, alistuva ja välillä sitä mietti sopeutuuko poika meidän perheeseen. Ja vielä mitä sitä tulikin ajateltua. Kun Zedi viimein tuli murrosikään pystyi heittämään hyvästit kaikelle edellä mainituista. Pitkän väännön ja käännön jälkeen poika rauhoittui ja on nyt turhankin rauhallinen poika.

Agility haaveet haudattiin melko nopeasti. Pojan toinen polvi oli melko heikko ja saattoi naksahtaa jotenkin kummasti ja alkoi nilkutus. Vaiva katosi itsestään, mutta siinä vaiheessa ajatus agilitystä ei enää tuntunut omalta. Zedi jäi siis koirakaveriksi.

Nykyisin Zedi on siis todella rauhallinen koira, joka tosin ei pahemmin muista poikakoirista tykkää. Isot tytöt ovat myös pelottavia.
Poika on vähän uuno oppimisen kanssa. Halua olis, mutta kun ei tajua, jollein silloin pidä hyppiä tai vetää piruetteja.
Zediä on hyvin vaikea kuvailla. Poika pitää nähdä itse. ;)

Sitten meillä on ollut jyrsijöitä monen monta. 2 chinchillaa, hamsteri ja monia monia gerbiileitä. Että karvaisia kamuja kyllä on riittänyt.

Nyt alkaa uni jo maistua, joten tässä oli tälläinen pieni postaus minun rakkaistani.

torstai 28. tammikuuta 2010

Pientä mäyrää odotellessa.

Nyt kun facebook on päivityksellä on mulla hyvää aikaa kirjoittaa tännekin vähäsen. Tuntemukset on nyt todella raukeat, iloiset ja innokkaat. Odotukseni ei mennyt hukkaan eikä tarvikkeiden hankinta. Käytiin kääpiöpinserini kanssa tänään meidän lähellä olevassa tutussa eläinkaupassa ostamassa pojalle vähän luita. Katselin samalla vähän ruokakuppeja ja yksi ihana osui silmään. Jotenkin en tänään sitä viitsinyt vielä ostaa, koska olisin innostunut ostamaan kaikkea muutakin samalla. Seuraavalla kerralla sitten, ehkä vasta kun olen pentuja käynyt katsomassa. Ei saisi liikaa innostua vielä, vai saisiko?

Tuntuu kyllä samalla hassulta, että nyt meille sitten tulee jälleen mäyräkoira. Olen miettinyt paljon millainen pentu sitten on. Onko se helppo vai vaikea kouluttaa? Onko mielyttämishalua? Onko kova tekemään tuhoja, kun kaksi aiempaa koiraani ovat olleet niin enkeleitä ettei ole koskaan tarvinut pelätä esim. sähköjohtojen kanssa.
Onko koira nirso ruuan tai lelujen suhteen? Ja muutenkin miten meillä lähtee koiran kanssa synkkaamaan.

Niitä ei ehkä vielä pitäisi hermoilla, mutta on se mukava leikitellä kylmänä arkipäivänä että 2kk päästä täällä vilistelee pieni luppakorva, joka on hivenen kömpölö ja hämillään. Joka kokeilee rajoja ja etsii paikkaansa laumassa.
Nimikin on jo valmiina. Ollut pitkään. En vain halua sitä vielä julkaista, ehkä sitten kun nimi on varmasti se.

Oijoi kun aika menee taas niin nopeasti, kun viimeiset pari viikkoa se on madellut. Jos aika kuluu näin sukkelaan niin ei sitä kerkeä edes huomata kun pieni vauhtinakki on jo täällä ja sosiaalistuttaminen ja uuden opettelu / opettaminen taas alkaa.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Odotus on nyt ohi...

Odotus on nyt ohi. Tänään tuli kasvattajalta sähköpostia, että eilen syntyi 5 poikaa ja 2 tyttöä! Eli meillekin siunaantui uros. On mahtava olo, nyt se kolmen kuukauden odotus on takana. Kuukauden (4vk) päästä mennään sitten pentuja katsomaan ja vahvistamaan varaus. On kyllä hieno tunne, että kaikki meni sitten hyvin.

torstai 21. tammikuuta 2010

Mistä repisi voimia odottaa vielä hetken?


Huhhuh. Päivät tuntuvat jokainen pidemmältä kuin pitkään aikaan. Vielä viikko laskettuun aikaan ja sitten pitäisi helpottaa edes hetkeksi. Toivon kovasti ettei suunnitelmat mene uusiksi ja tuolta syntyisi meille uros. Ystäväni, joka hänkin hankkimassa mäyräkoiraa sai tänään tiedon, että pennut ovat syntyneet. Uros hänellekin. Olen niin onnellinen ja huojentunut hänen puolestaan, mutta oma jännitys kasvaa vain.

Olin reilu viikko sitten yhteyksissä kasvattajaan ja kaikki on mennyt tähän mennessä hyvin. Pentujen lukumäärästä ei ole tietoa, että tässä ei auta kuin odottaa. Odottaa ja odottaa. Tuntuu vain niin turhauttavalta odottaa ja selata sähköpostia sen varalta, että jotain olisi sattunut. Jo tässä on kolme kuukautta odoteltu, enää viikkko. Mistä repisi voimia jaksaa ne päivät?

Pentu shoppailukin on tehty melkein kokonaan. Pannan ja ruokakupin hankin vasta kun pentu on varma, mutta kaikki muu onkin hankittu. Ostin koirien kevyt häkin pennun nukkumapaikaksi, koska tulemme matkustelemaan etenkin junalla niin on ihan hyvä totuttaa pentu jo pienenä nukkumaan ja oleskelemaan kopassa. Siksi se onkin pediksi hankittu. Tuossa se on pennun nukkuma paikalla odottamassa, josko pieni turrimurri sinne asettuisi maaliskuun ja huhtikuun kieppeillä.

Pelottaa todella että suunnitelmat menevät uusiksi, mutta samalla jännittää niin tajuttomasti. En jaksa ymmärtää miten olen nämä kaikki päivät jaksanut tämän jännityksen kanssa. Nyt kun pitäisi viimeinen viikko pyristellä läpi... huhhuh. Saakohan tässä enää edes nukutuksi?

Onneksi minulla on tuo pieni kääpiöpinseri (kuvassa) veijari seurana kuitenkin, etten ihan ilman koiraa joudu olemaan. Ja nyt kun hankin naksuttimen niin pojan kanssa on mukava harjoitella.

Huhhuh. Hirveintä tässä odottamisessa on tietenkin pelko siitä, ettei asiat mene kuten toivoisi. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin. Pian he ovat maailmassa. :)

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Kuume nousee

Vielä on matkaa siihen tietoon, tuleeko meille vauva keväällä. Olen todella jännittynyt ja ravaan sähköpostissa entistä enemmän. Ensi viikolla lähden varmaankin ostamaan vähän tarvikkeita uutta tulokasta varten, vaikkei mikään vielä olekaan varmaa. Kyllä meille pentu on kuitenkin tulossa, eriasia tuleeko juuri suunniteltuun aikaan.
Häkki pitää ainakin käydä hankkimassa. Sellainen, missä pentua voi kuljettaa ja missä se tuntee olonsa mukavaksi, vaikka se välillä pitäisi pistää vähän rauhoittumaan. Uusia käytännönasioita tulee kokoajan esille, lähinnä sen takia, kun perheessä on jo entuudestaan koira. Hyvin omistushaluinen sellainen. Luut ja muut herkut nyt tietenkin täytyy ottaa ylös, kunnes koirat ovat tutustuneet toisiinsa ja sittenkin vähitellen niitä antaa. Myös vanhemman koiran rakkain lelu täytyy ottaa pois, kun poistuu kotoa. Meidän koira kun puolustaa leluaan hyvinkin raivokkaasti muilta koirilta.
Mä haluaisin niin jakaa tän innostuksen ja odotuksen jonkun kanssa. Olen liittynyt nyt viimein Mäyräkoira foorumille, mutta ei se ole todellakaan sama asia, kuin ystävä jonka kanssa jutella.
Erään ystäväni perhe otti itselleen viime kesänä toisen koiran ja siinä sai vähän purettua pahimpaa pentukuumetta ja näkemään mitä sitten opettaa omalle pikkuiselleen.
Noin kolme viikkoa vielä. Se menee kyllä yllättävän nopeasti, mutta kummasti tuntuu että aika vaan matelee, kun viimein tajusi että pian vauvat syntyvät.
Toivon että tarvike shoppailu helpottaa hetkeksi tätä kuumetta.
Ja muiden järjestelyjen suunnittelu, kuten sähköjohdot. Ne ei voi olla kuten ne nyt on, lattialla kaikkien esillä. Sama on muissa tavaroissa. Ei tuo meidän kääppäri tee tuhoja, pureskele tai varastele, mutta pennusta kaikki on niin mielenkiintoista ja uutta. Mutta siihen nyt on vielä aikaa, kun niitä pitää ruveta miettimään.
Ai että. Toivottavasti pian tulee jotain uutista kasvattajalta.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Odotusten kuukausi

Vielä tämän kuun loppuun ja saa tietää tuleeko juuri meille tuosta pentueesta vauvaa vai ei. Jännittää kamalasti. Välillä olen jopa "unohtanut" asian. On vain minä ja nykyinen koirani, tuntuu hassulta ajatella siihen mäyräkoira kolmanneksi, mutta toisaalta siihen kuvaan olen enemmän tottunut. Olen myös viimeaikoina nähnyt unia, joissa esiintyy mäyräkoira. Aina vain karkeakarvainen. Edeltävä mäyräkoirani oli karkkkari ja välillä mietin olisiko karkkari sittenkin parempi kuin lyhytkarvainen? Mutta olen kyllä varma lyhyestä karvatyypistä, sillä se ei vaadi niin paljoa työtä näyttääkseen hyvältä.

Kun vuosi lopulta vaihtui tuntui huojentavalta, että epämääräinen tietämättömyys ja odotus lähenevät (toivottavasti) loppuaan. Jo tässä kuussa saan tietää tuleeko minun elämääni värittämään yksi karvakuono lisää. Vielä vähän aikaa sitten narttua ei oltu edes astutettu ja odotusaika tuntui mielettömän pitkältä, lähes loputtomalta.
Hyvässä lykyssä ei tarvitse odottaa enää kuin 3 kk ja se aika menee todella nopeasti, kun kaikkea muutakin on tässä päivien ohessa.

Niin tai näin, nyt on tammikuu ja ehkä odotukseni pian palkitaan.
Hyvää Uuttavuotta kaikille!